tiistai 26. tammikuuta 2016

Tästä kaikki alkaa!

Tästä se alkaa - tapahtuman järjestäminen kirjastoon!

Aloitimme projektimme ideoimalla vapaasti mahdollista tapahtumaa, jonka avulla voisimme viedä popularisoitua tutkimustietoa kirjaston käyttäjille. Kävimme jokaisen ideat läpi ja nopeasti hahmottui yhteinen ajatus siitä, että haluamme viedä tapahtuman pieneen kirjastoon tai lähikirjastoon, joissa tapahtumia on usein vähemmän kuin esimerkiksi Turun pääkirjastossa. Aiemman verkostoitumisen ja suhteiden kautta pohdimme vaihtoehtoja, joista lemppariksemme nousi Nousiaisten kirjasto. Olemme kirjastoon yhteydessä vielä tällä viikolla.

Kohderyhmämme selkeytyi kirjaston valinnan perusteella. Tapahtuman tulee olla sellainen, jonne kyseisen kirjaston käyttäjät haluaisivat tulla. Koska Nousiaisten kirjaston vieressä on useampi koulu, aloimme hahmotella kouluikäisille sopivaa tapahtumaa, jonne koululaiset voisivat tulla opettajineen koulupäivän aikana. Aluksi pohdimme alakoululaisia, mutta opettajan vinkkiä (ja yhden ryhmäläisemme ajatusta) hyödyntäen, taidammekin tarttua yläkoululaisiin ja/tai lukiolaisiin.

Aihe, teema ja tarkka ajankohta ovat vielä auki. Olemme yhteydessä kirjastoon, ja sen jälkeen myös kouluun, kyselläksemme olisiko joku aihe pinnalla tai olisiko jollekin aiheelle selvä kysyntä. Ideoita mahdollisesta aiheesta meillä on kuitenkin kymmeniä! Esimerkkeinä vaikkapa sosiaalinen media ja youtube (vloggaajat!) ja teknologian vaikutus ihmisiin, esimerkiksi muistiin. Esiin nousi myös ajatus tasa-arvosta (Minna Canthin päivää, ja samalla siis myös tasa-arvonpäivää, vietetään 19.3.).Tapahtuma on tarkoitus järjestää viikoilla 9-11, eli maaliskuun alkupuolella.

Mahdollista tekemistäkin tapahtumaan ehdimme miettiä, vaikka aihe on vielä auki. Escape Room olisi hauska järjestää, tietovisa tai bingo voisi sopia esimerkiksi tutkijan luento-osuuden yhteyteen, Q&A, jossa tutkijalta saisi vapaasti kysellä osallistaisi käyttäjiäkin. Mutta emme lyö lukkoon vielä mitään, sillä tapahtuma muovautuu tietenkin kirjaston, kohderyhmän ja aiheen mukaan!

Ideoimassa.
Ideoinnin lomassa matkalla kastuneet vaatteet saivat kuivua.



Missä tehdään tiedettä Turussa? 
Esimerkiksi Turun yliopistolla, Turun kliininsessä tutkimuskeskuksessa (TurkuCRC), Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa (Turku kauppakorkeakoulu), Turun ammattikorkeakoulussa, Åbo Akademissa ja Siirtolaisinstituutissa. Löysimme vielä Turun kaupunkitutkimuksen, jota toteuttavat yhdessä Turun kaupunki, Turun yliopisto ja Åbo Akademi. 


Missä  ja miten tiedettä popularisoidaan?
Löytämiämme esimerkkejä tästä ovat Utele-hanke, Siirtolaisinstituutin luennot pääkirjastolla, Tieteen päivät Turun yliopistolla 7.-8.5.2015 ja Logomon Elämysten matematiikka 5.-24.5.2015.