Olimme (Katri ja Maria) 22.3. 17-18 Turun pääkirjaston Studiossa Keskiössä keskoset-tapahtumassa.
Tapahtuma koostui kolmesta luennosta ja kahvitarjoilusta. Luentojen
aiheina olivat keskosset ja keskostutkimuksen uusimma tulokset. Kyseessä siis PIPARI-tutkimus eli pienipainoisten
riskilasten käyttäytyminen ja toimintakyky imeväisiästä kouluikään. Tutkimusryhmä myös esitteli itsensä ja kyseessä olikin vallan moniammatillinen tiimi. (Täällä voi tutustua tutkimusryhmään paremmin: http://www.utu.fi/fi/yksikot/med/yksikot/pipari/Sivut/home.aspx.)
 |
| Tapahtuman alustava aikataulu. |
Tapahtuman oli tarkoitus kestää kello seitsemään alunperin, mutta
tapahtuma kesti todellisuudessa vain tunnin luennoitsijoiden ripeyden
takia. Tämä ei meitä kuitenkaan haitannut, sillä jo tunnissa ehti tulla melkoinen määrä uutta kiinnostavaa informaatiota!
 |
| Tapahtuman järjestivät Kaisa, Milla, Eerik ja Timo. |
Tapahtuman järjestäjät avasivat tapahtuman esittelemällä itsensä, avaamalla Tutkimusmatka-hanketta sekä kertomalla tapahtuman sisällöstä etukäteen. Hienosti meni!
Luennoitsijoista Sirkku Setänen kertoi ensin siitä miten aivojen magneettikuvauksella
pystytään päättelemään keskoslasten tulevia ongelmia, kuten aivovammoja,
kuulo- ja näkövammoja. Hänen jälkeensä estradille nousi Mira Huhtala.
Hän kertoi miten vanhempien jaksaminen vaikuttaa keskoslasetn
kehitykseen. Mielenkiintoista oli kuulla vanhempien masennuksen
vaikutuksista keskosten kehitykseen. Viimeisenä Anna Nyman luennoitsi keskoslasten selviytymisestä koulussa 11-vuotiaina. Eroja ei
onneksi ollut verrokkilapsiin kovin paljon, koska seuraamalla keskosten
kehitystä vauvasta asti ollaan pystytty tukemaan heidän kehitystään
tarpeen vaatiessa enemmän.
Luennot olivat informatiivisia ja mukavia. Luentojen aikana kiersi kuuntelioiden
keskuudessa myös kaksi kirjaa, joita sai selata. Maria jäi kaipaamaan
luennon lisäksi jonkin sortin puuhaa ja toimintaa, kun taas Katrin mielestä luennot itsessään olivat vallan riittäviä.
 |
| Mielenkiintoisia kirjoja! |
 |
| Hurjan pieniä vaatteita esillä! Sekä lisää kiinnostavia kirjoja! |
Päivän tärppi: 17.11. vietetään maailmanlaajuista keskoslasten päivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti