Turun pääkirjaston Studiossa järjestettiin tänään 22.3. kello 12-15 Tunnetko tietotekniikkaa -tapahtuma, jossa oli luento koskien turvallista internetissä liikkumista sekä paikalla it-asiantuntijoida, joilta sai apua tietoteknisten pulmien ratkomisessa. Tapahtuma oli suunnattu senioreille sekä muille kiinnostuneille. Ryhmästämme kaksi (Katri ja Milla) osallistuivat tapahtumaan.
Tapahtuman luennoitsijana oli tietojenkäsittely-alan yliopettaja Jarkko Paavola. Luento käsitteli tietoturvaa ja sen tärkeyttä. Luennolla esiteltiin esimerkkejä siitä, mitä voi käydä, jos tietoturva ei ole kunnossa. Luento kertoi myös eri haittaohjelmien vaaroista. Lisäksi luennolla kerrottiin, miten oman tietokoneen tietoturvaa voi lisätä ja miten verkossa voi liikkua turvallisesti. Luennolla muistutettiin varmuuskopioiden tärkeydestä ja tarkkuudesta ohjelmia asentaessa. Myös erilaisista sähköpostiin ja verkkopankkiasiointiin liittyvistä tietoturva-asioista kerrottiin kattavasti. Luennolla näytettiin Viestintäviraston opasvideo tietoturvasta. Lopuksi yleisö sai kysyä heitä askarruttavista asioista.
Luento oli mielenkiintoinen ja sai pohtimaan myös omaa verkkokäyttäytymistä. Kysymys heräsi: osaankohan sittenkään liikkua verkossa turvallisesti? Onneksi tapahtumasta sai tähän muutamia hyviä vinkkejä, joten jatkossa voidaan surffailla ainakin hieman turvallisemmilla vesillä.
Ja paikalle sai tosiaan tulla kysymään apua ja ohjeita Kansallisen IT-tuen opastajilta. Tapahtumaan ohjattiin aktiivisesti kirjaston asiakkaita, ja tapahtumasta myös kuulutettiin jopa kahdesti. Tapahtumaan tulikin hyvin kävijöitä, ja moni jäi kuuntelemaan myös luentoa.
Tapahtumassa oli kivan rento tunnelma ja tarpeeksi matala kynnys, jotta apua oikeasti tultiin pyytämään. Hyvä juttu!
Ja paikalle sai tosiaan tulla kysymään apua ja ohjeita Kansallisen IT-tuen opastajilta. Tapahtumaan ohjattiin aktiivisesti kirjaston asiakkaita, ja tapahtumasta myös kuulutettiin jopa kahdesti. Tapahtumaan tulikin hyvin kävijöitä, ja moni jäi kuuntelemaan myös luentoa.
Tapahtumassa oli kivan rento tunnelma ja tarpeeksi matala kynnys, jotta apua oikeasti tultiin pyytämään. Hyvä juttu!
| Tapahtuman järjestäjät pähkäilevät tietotekniikan äärellä! |
![]() |
| Tapahtuman flyeri (oikealla) sekä mainos erilaisista senioreille suunnatuista tapahtumista. Hienoa kohdeyleisön huomioimista! |
![]() |
| Palautetta kerättiin kekseliäällä tavalla. |
Vinkki vinkkinen: tällaisia tapahtumia kannattaisi järjestää enemmänkin! Selvästi kiinnosti ja puhututti ihmisiä. Tosin muutama harmitteli, ettei ollut ottanut omaa laitettaan mukaan. Ehkä sitten seuraavalla kerralla? ;)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti